2400 juoksijaa valtasi Levin syyskuun ensimmäisenä lauantaina, kun vietettiin 32. Ruskamaratonia. Keli ei ollut kummoinen, mutta juoksijallehan pieni tihkusade tekee vain hyvää. Minäkin olin ystäväni kanssa päättänyt juosta elämäni ensimmäisen puolimaratonin. Ystäväni teki sen – minä en. Arvaa harmittiko?
Muutama kesäkilo on saanut polveni kiukuttelemaan. Siihen sattuu niin vietävästi, kun juoksen. Ja käveleminenkin sattuu, muttei ihan niin paljon. Lähdin kuitenkin kympille, kävellen. Kiitos toisen ystävän, joka kannusti lähtemään. Matka hänen kanssaan sujui nopeasti ja mukavasti, meillä oli oikein hyvä tunnelma, ja kyllä se kuntoilusta kävi!
Monet olivat tykänneet päivityksestäni, kun numerolappu rinnassa, mitali kaulassa paistattelin salamavalon roiskeessa. ”Monenneksiko tulit?” Näin 
hienon kysymyksen heitti ilmoille kukapa muukaan, kuin äiti. Olin oman sarjani viimeinen. Mutta minä lähdin! Moni jätti lähtemättä. Voitin siis ainakin itseni.
Lapsetkin halusivat juosta. Pienempi juoksi 400 metriä ja isompi 600 metriä. Emme kukaan oikein pärjänneet hyvin. Yritin todistaa paitsi tyttärilleni, myös itselleni, että osallistuminen on tärkeämpää, kuin voittaminen. Mutta kyllähän se voitto aina makealta tuntuisi, ei sitä käy kiistäminen. Onnistuminen tuo hyvän tunteen. Onko häviäminen sitten epäonnistuminen? Ehkä.
Toisten sanotaan olevan kilpailuhenkisempiä, kuin toisten. Onko se sosiaalinen paine, joka saa meidät haluamaan mukaan kisaan – mittaamaan rajojamme, vertaamaan itseämme muihin? Miten opettaa lapselle, ettei häviäminen haittaa? Tullaanko tässäkin asiassa taas niihin alkukantaisiin vietteihin, joita luolamiehillä jo oli. Piti pärjätä, että sai ruokaa. Piti pärjätä, jos aikoi elää.
Kyllähän siinä lähtölaukausta odotellessa on mukavan jännittävät tunnelmat. Adrenaliini virtaa, ihmisillä on hymy herkässä. Monet hyppelevät muka lämmitelläkseen. Mutta olisivatko he voineet pysyä paikoillaan? Tuskin. Aina ei voi voittaa. Pettymyksiä on pakko oppia sietämään. Ja eihän tässä minullakaan muuta vaihtoehtoa ole, kuin yrittää uudelleen. Tulee uusi Ruskamaraton. Ja vielä minä juoksen puolikkaan!
